Viime viikolla tuli vietettyä paljon aikaa lumitöiden parissa! Lunta oli kertynyt talven mittaan katoille todella paljon, paikoittain yli metrin verran, joten poistimme niitä varmuuden vuoksi itse ennen plussakelin tuloa.
Eilen tulikin sitten viimeiset lumet ihan itsestään alas maneesin katolta, tietenkin keskellä päivää ja todella kovalla ryminällä. Talutustunteja ei eilen pidetty tästä syystä!
Talutusryhmällä oli tällä kertaa poninhoitoa tai tunnin sai muuttaa rästiksi. Lasten uudella alkeiskurssilla pidettiin toinen teoriatunti jo tässä vaiheessa kurssia. Suurin osa tuntihevosista käyttäytyy hyvin kun lumet tulevat katolta alas, nyt sieltä tuli kuitenkin koko talven lumet kerralla alas ja sitä ääntä väistää kyllä jokainen rauhallisempikin ratsu :)
Viime viikon pakkaset siirsivät Niihaman Draivareita viikolla eteenpäin, matkaan pääsi tällä kertaa vain puolet kisiksistä hiihtolomareissujen takia. Meillä oli kuitenkin hauskaa ja oli todella leppoisat kisat tällä pienemmällä porukalla, tulokset löydät alla olevasta linkistä:
Hiihtoloman tehoilut aloitettiin tehokkaasti viime lauantaina Rye-teholla, tehoja on tällä viikolla joka päivä. Aikataulut löytyvät tallin foorumista tuntirapsa osiosta. Tällä viikolla on lisäksi ohjelmassa tallin nuorten ratsujen irtohypytykset keskiviikkona klo 12-15, saa tulla jeesaamaan! Tehojen lisäksi tallissa on tällä viikolla mm. Hannan, Christelin sekä Sepon valmennukset.
Tehokasta hiihtolomaa kaikille!