sunnuntai, 20. kesäkuuta 2010

Kesäraporttia


Taas on vierähtänyt aivan liian pitkä jakso ilman bloggausta. Paljon on taas tapahtunut ja tekemistä on tuttuun tapaan enemmän kuin paljon! Pahoittelen jälleen yli pitkää bloggausta, koittakaa kestää :)
~

Eilen iloitsin pitkästä aikaan sadekelistä, seurasin nimittäin ensin tunnollisena maalaajana ruotsin prinsessa häitä radiosta, hurja sadekuuro valtasi kuitenkin työmaani ja maalaukset oli pakko lopettaa siltä päivältä, jes! Asioilla on yleensä tapana järjestyä ;)
Vitsit mitä puheita, täällä tuli kyllä tippa linssiin :) Pienenä selasin aina mummon svenska damtidningareita ja ihailin kaikkia ihania pukuja ja kruunuja jne. Parempi puoliskoni jaksoi eilen katsoa väliseinien pystytyksien välissä häitä ehkä vartin ja ihmetteli mistä ihmeestä voin tunnistaa jotain kruunupäitä telkkarista :)

Eli meidän uuden kodin ulko-maalausta on siis aloiteltu! Isot maalaustalkoot pidetään vasta juhannuksen jälkeen, ennen sitä pitää maalata kahteen kertaan kaikkien ikkunoiden listat, hurja määrä räystäitä sekä kaikki koristelistat. Huh huh, ei sitä määrää tajua ennen kun ottaa sen pensselin käteen ja aloittaa urakan. Ja kun kaikki listat on jo paikoillaan niin saa varoa ikkunoita, rännejä jne. Ajattelin ensin että se nyt menee siinä viikossa reippaasti puuhastellen, heh, ei ihan. Jotenkin ihmeellisesti korkean paikan kammokin unohtui vallan, ei ehdi pelätä kun pitää katsoa ettei sotke ja tulee mahdollisimman tasaista jälkeä maalauksesta. Kampaajalle ei tarvitse mennä tänä kesänä, hiuksia koristelee uusinta uutta muotia; tikkurilan "vanhanajan valkoinen" raidat :) Niitä saa räystäiden maalauksessa, ihan ilmaiseksi! ;)
Täällä siis pitkiä päiviä ja paljon paljon paljon töitä, päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois, haave omasta uudesta kodista oman kullan kanssa on toteutumassa, hitaasti mutta varmasti, sen eteen tekee kyllä mieluusti vähän enemmänkin töitä. Ja kun sen lisäksi saa vielä tehdä sitä mistä tykkää tallissa, unohtuu helposti ne pitkät työpäivät ja lyhyet yöunet.

~

Talliin muutti tässä kaiken hulinan välissä kolme uutta asukkia, Leo, Iiro sekä Hilma. Näistä Hilma on vielä kesän koeajalla, tammalle rakennetaan ensin vähän pohjakuntoa ja katsotaan sitten onko hänestä uudeksi jäseneksi tuntiheppojemme isoon joukkoon. Ruunat Iiro ja Leo ovat kotiutuneet hienosti ja käyvät jo normaalisti tunneilla. Kivoja nuoria laadukkaita poikia, molemmilla on jo omat fanijoukot.
Uusi joukko korvaa samalla eläkkeelle siirtyviä tuntihevosia, näistä Leevi on jo löytänyt uuden kodin ja seuraavaksi etsimme eläkekotia Hiiville sekä Vemmelle.

Suuri kiitos Leeville kuluneista vuosista!
~

Laitumet saatiin aikataulussa valmiiksi, kaikki tuntihepat sekä tallin nuoret asukit pääsettiin laitumille 5.6. Vitsit sitä iloa ja intoa, se on kyllä ehdottomasti yksi kesän kohokohdista kun hummat laukkaavat onnellisina isoille laitumille!!!
Paljon upeita laidunkuvia löytyy täältä!

Molly
~

Tallin nuoret asukit ovat myös päässeet töihin!
Olen aina sisäänratsastanut meidän nuoret ratsut itse, tähän ei kuitenkaan valitettavasti riitä aika mitenkään juuri nyt :(
Koitin kyllä soveltaa tätäkin mukaan aikatauluuni, tuloksena kevään aikana vain yksi satulaan totuttelu, silloin kun niitä jonottaa neljä niin on ehkä aika kysyä apua! ;)
Hommaan löytyi sopivasti Hobben estekuski Hasu, hienosti on mennyt ja todella hyvällä otteella ovat nuoret päässeet töihin. Mielettömän tasapainon lisäksi Hasulla on todella kiltti, rauhallinen ja hyvä ote nuorten kanssa. Nuoret liittyvät vähitellen mukaan liikutusrinkiin, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Kuvia nuorista hummista löytyy täältä!

Frida

Lucas

Lucy

~

Nuorukaisten isosiskot Clara ja Assi ovat ahkeroineet kansallisilla ja kansainvälisillä kisakentillä. Assi on pärjännyt upeasti, Ala-härmässä tuli sijoitus nuorten GP:ssä, tänä viikonloppuna peräti kaksi sijoitusta Finnderbyn kansainvälisistä kisoista. Clara on myös hypännyt hienosti, monta nollarataa on kerätty ja aimon annoksen hyvää kokemusta. Clara lomailee nyt pari viikkoa sillä välin kun Assi lähtee Norjan kisareissulle Juulin kanssa. Pidetään peukkuja että kaikki menee hyvin! Assista löytyy kisavideota mm. täältä!

Upeat lankkuesteet saatiin vihdoinkin käyttöön kisoihin 12.6, kuvassa hieno Laaksola lankku. Näistä kisoissa kerättiin samalla ensimmäistä kertaa pisteitä joukkuekisaan. Kisojen tulokset löytyvät tallin kotisivuilta tapahtumakalenterista.

Joukkuekisan tilanne:



~

Kävimme myös pienemmän joukon kanssa Pohtiksella kisaamassa 9.6, tulokset löytyvät täältä, hissi-linjaan osallistuvilla ratsukoilla on jo kaikilla tarvittavat nollat kerttäynä seuraavaa kierrosta varten, joten tälle reissulle lähti vähemmän kisanneet sekä mm. tallin nuoret ponit.

~

Nyt pitää mennä takaisin maalipurkin ja pensselin kaveriksi, ulkona paistaa ihana aurinko ja tuoksuu kesä, nauttikaahan kaikki näistä raikkaista päivistä!